SIJOITUSNARTTUMME BELLA ON ASTUTETTU JA PENTUJA ODOTELLAAN MAALSIKUUN ALUSSA 2012
PENTUJA VOI JO VARATTA!
Pennut luovutetaan "käyttöohjeen" sekä hoito-ohjeiden kera, sirutettuina, rekisteröityinä, madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina.
Annan myös "Pennun selviytymis-paketin" mukaan, jossa mm. pieni ruokapussi, ensi panta ja lelu.
Meillä koirat löhöilevät sohvalla ja nukkuvat sängyssä.
Haluan kertoa Teille, että minut on maailmanlaajuisesti haukuttu hulluksi naiseksi.
Arvostettu italialainen tuomari, Alessandra Giuseppe on haukkunut minut myös henkilökohtaisesti hulluksi,
koska nukun napolinmastiffini kanssa samassa sängyssä. Mikäli tämä on hulluuden mitta, olen mielelläni hullu.
Eli minulle, kasvattajana tärkein asia on, että kasvattini pääsevät rakastavaan kotiin, mielellään myös sohvalle lojumaan.
Mikäli joku haluaa kasvattini kanssa harrastaa esim. näyttelyitä, niin kiva homma ja, jos pärjäävät, vielä kivempi homma. Mutta en vaadi näyttelyissä tai kokeissa käyntejä.
Odotan ja toivon koiran elinikäistä rakkautta ja uskollisuutta kasvateilleni uusissa kodeissaan.
BASSET HOUND
2011
|

emä / mother
PANHEAD AISPIN VAAVI
|
isä / father
JOLLY JOKER LADY BARNETT´S
|
2010
|

emä / mother
PANHEAD AURINGONKUKKA
|
isä / father
JOLLY JOKER LADY BARNETT`S
|
2009
|

emä / mother
PANHEAD AISPIN VAAVI
|
isä / father
SOMEHOW FEEL FREE
|
2006
|

emä / mother
ÖHKÖMÖNKIJÄN PAM PAM PAMELA
|
isä / father
FIN CH
METRIODIX VILI-PEKKA
|
1996
|

emä / mother
FIN CH
ADATTIS ANGIE
|

isä / father
FIN & EST CH
TERVAHOVI HANNIBAL
|
|